Syy siihen, miksen ole kirjoitellut on rehellisesti sanottuna ollut se, että mä olen elänyt.
Olen matkustanut, sekä kotimaassa että ulkomailla. Olen herkutellut, maistellut uusia ruokia, käynyt elokuvissa. Olen nähnyt ystäviä, tutustunut uusiin ihmisiin ja shoppaillut turhuuksia. Viettänyt aikaa perheen kanssa ja nauttinut joulusta sekä vuoden vaihtumisesta.
Mulla on niin paljon asiaa, etten tiedä mistä aloittaa.
Ajatusmaailmassani ja tavoissani toimia syömiseen liittyvien asioiden suhteen on tapahtunut niin suuri muutos, etten oikein itsekään sitä ymmärrä. En myöskään osaa paikallistaa, milloin tämä kaikki on tapahtunut, mutta tuntuu kuin jotain olisi loksahtanut päässäni paikoilleen.
Mun ei enää tarvitse ajatella ruokaa ja syömistä päivästä ja sekunnista toiseen. Mun ei tarvitse jokaisella aterialla pelätä tulenko liian täyteen, ja jos tulen, niin lihonko siitä. Mulla ei ole tarvetta kompensoida liikkumisella herkutteluillan jälkeen, eikä jokainen liikuntahetkeni ole jonkin kropan osuuden parantamista vaan yksinkertaisesti nauttimista liikkumisesta.
Jotten antaisi täysin väärää kuvaa, täytyy mun sanoa, että syömishäiriö muistuttaa olemassaolostaan edelleen jollain tasolla. Nämä saattavat olla hetkellisiä kriisejä jonkin tietyn vaatteen suhteen, kun itken peilin edessä puoli tuntia. Hetken päästä olo on ohi, enkä muista ahdistustani enää. Tai päiviä, jolloin mikään ei onnistu ja kuvittelen sen olevan kokoni syytä. Tai tilanne tällä viikolla, ollessani ystävien kanssa ulkomailla kun ruokailuväli oli venähtänyt liian pitkäksi, muut halusivat mennä hamppareille kun itse sain itkupotkuraivarin kyseisestä ruoasta. Tällaiset tilanteet kuitenkin tulevat ja menevät, ei päivittäin eikä välttämättä enää edes viikoittain.
Kirjoitin syksyllä, että oman kropan hyväksyminen ja siinä oleminen on vaikeaa, koska mikään ei toimi. Mulla oli kuukausikaupalla tukala ja turvonnut olo kropassani, mikään ruoka ei sulanut ja pelkkä oleminen oli vaikeaa. Kirjoitin, kuinka paha mun oli olla kun vartalo ei tunnu omalta eikä luontevalta ja kuinka olisin halunnut luovuttaa. Jatkoin kuitenkin normaalia, tasaista ja säännöllistä syömistä ahdistuksesta huolimatta.
Hetken aikaa sitten huomasin, että hei, mullahan on ihan hyvä olla. Olo ei ole enää tukkoinen päivästä toiseen, eikä turvotus ole niin pahaa. Saan jopa kengät jalkaan ilman tunnetta siitä, että verenkierto loppuu.
Käyn toisinaan vaa'alla, mutta painoni ei ole enää tippunut eikä noussut. En myöskään koe tarvetta laskea sitä. Viime syksynä mun oli myös todella vaikeaa hyväksyä painoni, sillä se oli mielestäni noussut niin valtavan paljon, enkä koskaan aikaisemmin ollut painanut näin "paljon". Olen viimein ymmärtänyt sen, että sairastuessani olin vielä lapsi, teini-ikäinen. Vartaloni ei koskaan päässyt kasvamaan naiseksi, ei ennenkuin nyt. En voi kuvitella painavani saman verran kuin 16-vuotiaana, sillä olen aikuinen nainen nyt. Ja se on ihan ok.
Viime kesä ja syksy olivat todella rankkaa aikaa. Vaikka olin somaattisesti terve, kävin jatkuvaa taistelua pääni sisällä siitä, palatako takaisin vai ei. En ole koskaan aikaisemmin ollut niin masentunut, kuin paranemisprosessin aikana. En ole koskaan aikaisemmin myöskään hävennyt ja vihannut vartaloani niin paljon kuin tuolloin. Mä olin varma etten voi elää näin, en tällaisena, enkä koskaan voi hyväksyä itseäni. Kidutin itseäni haukkumalla ruumistani enkä voinut olla katsomatta peiliin itkemättä. Mä luulin, että mun elämä loppuu siihen. Mä ajattelin, että nyt kun menetin sairauteni, ei mulla ole enää mitään. Ajattelin, etten mä ole mitään, koska en ole enää laiha.
En oikeastaan tiedä miten selvisin tuosta vaiheesta alkamatta vähentää syömistä tai laihduttaa taas, mutta tässä mä olen. Kutakuinkin itseni hyväksyneenä.
Se miksi kerron tämän on se, että haluan kertoa teille, jotka taistelette parantumisen kanssa, että se paha olo menee ohi. Vaikka tuntuisi kuinka vaikealta, masentuneelta ja tyhjältä, ennemmin tai myöhemmin olo helpottaa.
Mun täytyi sairauden jälkeen rakentaa itseni ja koko identiteettini uudelleen, olin kadottanut sen vuosien aikana täysin. En usko, että olen ainoa. En myöskään sano olevani vielä valmis, täydellisen parantunut tai ehjä, mutta olen ehjempi kuin vuosiin.
Ei ihmisen arvo tai onnellisuus ole kiinni siitä, minkä kokoinen on tai paljonko painaa. Myöskään kauneus ei tarkoita tiettyä painoa. Ne asiat, joita haluan muistella ja joista haluan olla vanhana onnellinen, eivät liity millään tavalla painoon tai laihduttamiseen. Jos mulla on jossain kohtaa rasvaa (niinkun ihmisellä kuuluu olla) ei tarkoita että olisin huono, epäonnistunut tai ällöttävä. Mulla on, ja sekin on ihan ok. Sen ansiosta että olen normaalikokoinen, jaksan tehdä niitä asioita joilla on oikeasti väliä. Matkustella, olla ystävien, rakkaiden ja perheen seurassa.
Mä haluaisin sanoa teistä jokaiselle erikseen, että älkää luovuttako. Että se kaikki ahdistus ja masennus, mikä jyrää alleen parantumisen edetessä, loppuu ja katoaa.
Parempaa uutta vuotta teille jokaiselle.
Tällaista tekstiä on aina niin ihanaa lukea. Tällainen antaa voimaa ja uskoa :) Nauti elämästäsi, sen olet ansainnut!
VastaaPoistaKiitos, ihan varmasti nautin :) Nautithan sinäkin!
PoistaKiitos kiitos kiitos tosi paljon tästä tekstistä!! Mulla on juurikin toi samanlainen vaihe päällä kun sulla viime kesänä ja syksynä. Somaattisesti terve, mutta päässä kaikki on aivan sekasin ja en voi sietää kroppaani. Mutta sun sanat sai mut uskomaan, että ehkä mun kannattaa yrittää kestää vielä jonkin aikaa. Koska elämä voi tulla paljon helpommaksi, jos vaan jaksan antamatta periksi.
VastaaPoista♥♥
Sun todellakin kannattaa yrittää vielä kestää, se helvetti oikeasti loppuu vielä. Olen seuraillut blogisi kautta vointiasi, vaikken täällä omassani olekaan paljoa käynyt. Mulla olisi sulle niin paljon sanottavaa. Voin aivan täysin samaistua sun fiiliksiin, mäkin tunsin noin. Mä toivon ettet koskaan luovuta, vaikka ahdistaa ja koko elämä tuntuu turhalta. Se on ohimenevä vaihe, mä lupaan sulle. Kauhean paljon voimia! <3
Poista<3 Iiihana teksti. Just tämmösen postauksen lukemista tarvitsinkin :) Kiitos siis tosi paljon. Mulla tuli niin hyvä olo tästä :)
VastaaPoistaIhana olet, kiitos. Mulle tuli just niin hyvä mieli sun kommentistasi <3
PoistaTäällä ollaan (: Tsemppiä jatkoonkin!
VastaaPoistaJee <3 Sullekin!
PoistaKiittos, tää auttoi hurjasti <3
VastaaPoistaIhana kuulla <3
PoistaOih, olipas ihana lukea tällaista, päivän piristys. <3 Tuli tosi tarpeeseen ripaus toivoa - ehkä tämä tästä vielä.
VastaaPoistaValtavasti tsemppiä jatkoonkin, pidä toi! ^^
Tuntuu todella hyvältä kuulla, että tsemppasin sua :)
PoistaJa samoin sullekin, kyllä se siitä! <3