kuulumisia

En ole viime viikolla lainkaan postaillut. Syy on siinä, että mennyt viikko on ollut mulle yksi raskaimmista pitkään aikaan.

Olen tavallaan "suorittanut" ihmeparantumiseni vain muutamien kuukausien aikana, aloittanut koulun ohella työt jolloin vapaapäiviä on ollut yksi viikossa sekä säännöllisen treenaamisen terveysasioista innostuneena, unohtaen välillä lepopäivät kokonaan. Tyypillistä mulle, liian iso pala kakkua kerralla. Olen ollut hirveän väsynyt ja flunssainen, sekä omituisen ahdistunut päivittäin.
Olen aina vaatinut itseltäni hirveän paljon kaikissa asioissa, ja ilmeisesti oletin, että nyt kun menee paremmin, olen terve. Tiedän, ei se niin mene. Vaikka fyysinen kuntoni onkin nyt korjaantunut, menkkani alkoivat yli vuoden tauon jälkeen ja "näytän terveeltä", mieleni ei ole parantunut eikä sen tarvitsekaan olla. On vaikeaa muistaa olevansa edelleen toipilas.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin itsessäni ylpeä vaikeamman vaiheen kuluessa. Useita vuosia sairastettuani olen tottunut tietynlaisiin käyttäytymismalleihin ahdistuksen purkamisessa, niin kuin tiedätte, syömisen reippaaseen vähentämiseen. Nyt en sitä kuitenkaan ole tehnyt, vaan olen syönyt ihan normaalisti ja säännöllisesti.
Valehtelisin, jos sanoisin etteivät vanhat tavat olisi houkuttaneet, kyllä ne ovat. Ruokahalua ei ole ollut ja varsinkin lämmin ruoka ja iltapala ovat aiheuttaneet valtavaa skippaamisen halua. Mä olen tsempannut itseäni hirveästi, käytännössä itkenyt ja syönyt.

Se on ainoa tie terveyteen. En saa antaa fyysisen kuntoni enää romahtaa, en kun olen jo päässyt näin pitkälle. 

Muistakaahan tekin syödä, joohan? Me tarvitsemme ruokaa.