marraskuu

Ja pimeys. Kylmää, märkää, sataa, harmaata ja synkkää.

-Mikäs sen parempaa aikaa kuin syksy, keskittyä laihduttamiseen ja syömättömyyteen?
-EI EI JA EI. En ala, en halua.

Ajatukseni saavat mut välillä todella sekaisin. Tuntuu kuin päässäni olisi jatkuvasti joku, joka yrittää saada mua vaihtamaan suuntaa, takaisin sinne, mikä on jo niin tuttua. Mutta en mä sitä ääntä kuuntele, en enää, Ehkä olen vahvempi kuin ennen, ehkä olen vain niin kyllästynyt siihen samaan oravanpyörään.

Syömishäiriön sairastaminen on vaikeaa, ihan hirveää helvettiä päivästä toiseen. Mutta miksei kukaan ole sanonut, kuinka rankkaa paraneminen on? Kuinka paljon voimia voikaan viedä sairauden ääntä vastaan taisteleminen joka päivä, joka hetki?

Onneksi jokainen päivä ei ole yhtä kamala, on päiviä jolloin hirviö ei huutele päässäni ja tunnen olevani hyvä, ja niiden voimalla jaksan jatkaa.
Mun puolesta sairaus saa huudella ihan niin kovaa kuin haluaa ja haukkua minua läskiksi ja rumaksi, mä vielä tuhoan sen kokonaan ja paras tapa jatkaa eteenpäin on olla kuuntelematta ja keskittää ajatuksia sellaisiin asioihin, jotka tuovat iloa ja hyvän mielen.

Tällä hetkellä mulle tuo hyvän mielen..

...tuleva joulu

 ...tuleva lumi ja valkoinen maa

...rauhalliset aamut

...kynttilät

... ja suklaakuorrutetut parapähkinät, joita uskallan syödä ahdistumatta ja joita rakastan!

Mikä teille tuo hyvän mielen kaiken pimeyden ja mielen myllerryksen keskellä?