Mulla on jotenkin hirveät paineet parantumisesta. Tunnen välillä velvollisuudekseni esittää että syömisen kanssa menee hyvin. Ja että syön kunnolla, riittävästi liikkumiseeni ja muutenkin energiantarpeeseeni nähden. Välillä kun multa kysytään, miten oikein menee, vastaan vain automaattisesti että ihan hyvin. Vaikka oikeasti tekisi mieli huutaa; en tiedä!
Parantumishaluni ja taistelutahtoni on vahvempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti jokaikinen päivä, jokaikinen ruokailu tahtoisin osaksi vain jättää syömättä.
Haluan syödä -- En halua syödä.
Kello on jo yli 12 enkä ole syönyt lounasta -- Skippaa se, et voi enää syödä!
Mun täytyy syödä tämä, jotta minä ja kehoni voidaan hyvin -- Älä syö läski.
Mulla on nälkä -- Ei oo, oon pärjännyt pienemmälläkin määrällä.
Tämä on riittävä määrä -- Aivan liikaa, en varmasti syö!
Lempikulhoni on tiskissä, joutuu ottaa jonkun toisen.. -- Et voi syödä väärästä kulhosta idiootti!
Olen yksin kotona, mitähän söisin -- Et mitään! Kukaan ei huomaa.
Pyörryttää, voinko syödä edes vähän? -- ET!
Ja lista voisi jatkua loputtomiin.
Olen niin väsynyt, niin äärimmäisen väsynyt tähän. Olen väsynyt valitsemaan helpoimpia ruokia, väsynyt tappelemaan itseni kanssa. Väsynyt laskemaan kaloreita, tuijottamaan ikuisia grammoja ja määriä. Väsynyt tutkimaan energiasisältöjä, väsynyt kompensoimaan. Tunnen olevani niin yksin, vaikka mulla on läheisiä ympärillä. Olen niin yksin omien ajatusteni kanssa.
Tiedän, etten enää voi luovuttaa, vaan minun on kerta toisensa jälkeen valittava se oikea vaihtoehto, eli syödä, vaikka jokainen kerta on tuskaa.
Mulla on myös todella usein samoja fiiliksiä. Olen oikeasti jo niin väsynyt laskemaan kaloreita ja arvioimaan desilitran määrää, väsynyt kysymään ensin sairaudelta kuin minulta itseltäni. Tähän mulla on yksi neuvo - repäise kunnolla. Jätä joku päivä oikeasti kalorit laskematta, syön nälän ja halun mukaan. Tai haasta itseäsi jollain ruualla minkä olet itseltäsi kieltänyt. Itselläni ainakin tämä on vaimentanut sairauden ääntä joksikin aikaa ja samalla olen myös päässyt hieman eteen päin paranemisessa :-)
VastaaPoistaTsemppiä!!
Se todella väsyttää. Ihanaa kuulla että sä olet jo päässyt hieman eteenpäin <3 Ehkä vain todella voisin repäistä, ja olla miettimättä etukäteen liikaa asiaa. Jos esimerkiksi syön jotain pastaruokaa, tuskin siihen kuolen, tai edes huomaan minkäänlaisia negatiivisia vaikutuksia! :)
PoistaVoi rakas! Musta tuntuu niin pahalta että sä oikeesti yrität ja haluat parantua mut mä vaan.. ..sekoilen? En taida vaan olla vielä valmis. Kun mä en oikeesti tuu ikinä olee tän kokosena onnellinen. En ikinä!! Ja miten pystyy elää onnettomana? Mut oon oikeesti älyttömän ylpee susta, ja kyllä mä vielä otan mallia!! Oot kans tärkeä ja pitää kyllä nähä joku päivä nyt tässä! Vaikutat aivan superilta, ja sitä ootki! <3 <3
VastaaPoistaJos sä et oo valmis päästää irti tästä niin ei se tuu onnistumaankaan, silti toivon niin hirveesti että sä voisit niin tehdä. Iso halaus sulle <3 ja todellakin pitää nähdä, samat sanat :) mäkin luulin vielä hetki sitten et jos paino nousee en voi elää, mutta jotenki asiat loksahtelee paikoilleen. Uskon että sullakin jossain vaiheessa :)
PoistaLupaan :)<3
PoistaMoikka, tulin tännekin puolelle luuraamaan :) Iski valtavat flashbackit sun tekstistä :/ *iso halaus* Munkin kohdalla taistelussa sh:ta vastaan on auttanut just nuo ns. "repäisyt" ja rutiinien rikkomiset. Monet tekevät sen virheen, että syövät erittäin runsaskalorisia ruokia väkisin tai sitten läheiset niitä tuputtavat, että se ruoka alkaisi maistumaan ja sh-mörkö kaikkoaisi. (Tässäkään siis sinänsä ei ole mitään vikaa, jos vain maistuu!) Mutta tämä taas voi aiheuttaa lisäahdistusta ja lisäpelkoa ruokaa kohtaan. Jos itse huomaan että olen taas luisumassa turvaruokien ym. pariin, niin alan rikkomaan rutiineja. Valitsen kaupasta erilaista juustoa, otan omenan sijaan banaanin, syön ruoat lautaselta random-järjestyksessä, syön jäätelötötterön aamupäivästä koska haluan ja liikun eri tavalla kuin oli tarkoitus, esim. tanssin salin sijaan. Kun aikaa kuluu, niin tästä alkaa suorastaan nauttimaan: se on kuin näyttäisi henkistä keskisormea sh:lle ja sitä alkaa luovaksi :) Jos ostankin niiden ainaisten Dietorellejen sijaan suklaata? Mistä mauista tykkään ylipäätään? Laitanko lirauksen kermaa tähän? Maistuisko tämä paremmalta, jos lisäisin hieman oliiviöljyä? Syömishäiriö elää negatiivisista tunteista, sen takia aina hoen kaikille että nauttikaa! :) Elämästä, ruoasta, terveydestä. Pieniä askelia ja tunnustelua. On lupa nauttia. Se nauttiminen ei ehkä tule sieltä heti, mutta lopulta sitä addiktoituu nälän tunteen ja laihduttamisen sijaan hyvään oloon ja siihen, että tietää että tekee itselleen hyvää. Tiedän että myös se sinuakin siellä odottaa, vaikka matka toisinaan tuntuisi pitkältä. Paljon voimia <3
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, ja halaus takaisin <3
PoistaOlen kyllä viimeisen puolen vuoden aikana rikkonut rutiinejani hurjasti, niinkin typeriä juttuja että ennen en voinut kovaan janooni juoda kulausta kaverin mehusta kaloreiden pelossa. Mä varmasti lihon siitä yhdestä suullisesta? :D samanlaisia juttuja on monia, kulhot josta syödä ja ruokailuajat, mutta jokainen kerta kun en noudatakaan anoreksia-sääntöjäni olen askeleen edempänä :) ja vaikka tämä taistelu on vaikeaa ja veemäistä en aio antaa periksi.
Nuo itsekeksityt sallitut ruoka-ajat ja syömishäiriön aiheuttama valinnanvaikeus on jotain niin järkyttävää. Mä välillä olen pyörinyt sängyssä unettomana ties kuinka monta tuntia ainoastaan sen takia, koska mietin, mitä uskaltaisin syödä seuraavana päivänä ja mihin aikaan.
VastaaPoistaEnpä usko, että kukaan normaalin suhtautumisen ruokaan omaava suunnittelee tulevia aterioitaan pakonomaisesti. Tai on halukas huijaamaan itsensä olemaan syömättä, koska koko homma ahdistaa liikaa, eikä kukaan kuitenkaan huomaisi. Itsensä kanssa on ihan liian helppoa ajautua umpikujaan...
Niin on. Niin sairasta ja surullista, ja välillä tuntuu ettei sieltä umpikujasta ole tietä ulos. Kuitenkin itseään haastamalla uskon sen olevan mahdollista :)
Poista