suuri askel eteenpäin!

Tiedättekö mitä tein tänä aamuna hetken mielijohteesta?
Kävin vaa'alla.
Olen jo aiemminkin kirjoittanut täällä, että painoni kivuttua normaalin puolelle, en ole käynyt vaa'alla, elokuun jälkeen. Minulla on kokoajan ollut tiedossa se, että jossain vaiheessa vielä tuon hirviön päälle kipuan, mutta en ennen kuin olisin valmis vastaanottamaan tiedon ilman huonoja seurauksia.

Kun aloin syksyllä syömään paremmin ja monipuolisemmin, mielessäni oli kuitenkin pelko siitä että painoni räjähtää kasvuun, että lihon valtavasti. Välillä on siltä tuntunutkin, välillä taas olen hämmästynyt siitä, kuinka paljon ruokaa ihminen tarvitseekaan. Painoni oli vähemmän kuin luulin (mikä kertoo siitä, että kehonkuvani on edelleen mitä sattuu), kiloja enemmän kuin viimeksi, mutta silti täysin normaali. Kehoni voi hyvin, mistä kertoo omasta puolestaan jo hyvät veriarvoni.
Ensimmäistä kertaa vuosiin! 
Odotin tietysti peloissani, että vaa'alla käymisestä seuraa valtava ahdistus, jotenkin varauduinkin siihen, mutta sitä ei tullut.

Mä olen vuosikaudet kriiseillyt painostani, asettanut itselleni mitä kummallisempia tavoitteita numeroina, ja nyt tuntuu että ensi kertaa mua ei kiinnosta mikä numero siinä ruudulla välkkyy.
En tiedä, milloin seuraavan kerran tuolle kapistukselle astun, sitten kun/jos siltä tuntuu.
Ennemminkin olen iloinen sellaisista näkyvistä muutoksista, mitä oikea ruoka ja treenaus on kropassani aiheuttanut, ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana minulla on erottuvat vatsalihakset!


Olen näistä tunteista niin onnellinen, että itkettää, kuin olisin astunut valtavan askeleen elämään.
Tässä elämässä on niin paljon muutakin kuin syömishäiriö, kaikki näyttää ja tuntuu valoisammalta kuin aikoihin.