uusia tuulia

Viime viikko oli sekä todella raskas, että hyvä.
Olen ahdistunut kehostani, itsestäni, ruoasta, syömisestä, itkenyt, huutanut ja tuskastellut paranemisen vaikeutta, sitä kuinka helvetin, sanoinkuvaamattoman raskasta on henkisen puolen työstäminen. Meinannut ja halunnut luovuttaa, tullut takaisin järkiini täynnä taistelutahtoa.

Välillä tuntuu, että kuukaudet vierivät ohitse enkä ole edennyt minnekään, että olen edelleen samassa pisteessä kuin vaikka puoli vuotta sitten. Näin ei kuitenkaan ole. Muutokset, joita olen tehnyt ovat pieniä, mutta hyvinkin merkityksellisiä. Tietysti ajatusmaailmani on muuttunut entisestään, mutta myös fyysinen puoleni on korjaantumassa.
Olen ollut sisätautipolilla seurannassa viimeiset kolme vuotta, ja tasaisin väliajoin käyn heidän lähetteestään verikokeissa. Viime viikolla sain kokeideni tuloksista lääkärinlausunnon.

Veriarvoni, varastoni ja verenkuvani on nyt täysin normaali, seuranta sisätautipoliklinikalla päättyy.

Kirje veti minut hiljaiseksi, elämäni on ihan oikeasti muuttumassa. Olen edelleen toipilas, kyllä, mutta olen ottanut valtavan askeleen kohti elämää.
Tuntuu sanoinkuvaamattoman hyvältä, että taisteluni ei ole missään vaiheessa ollut turhaa. Kaikki valinnat, jotka olen tehnyt ovat johtaneet jonnekin. Nyt siihen, että arvoni ovat täysin kunnossa.
Jokainen ruoan murunen jonka olen suuhuni pistänyt on ollut tie tähän, tie parempaan vointiin. 
Tuntuu myös hassulta ajatella, että tämän olen saavuttanut niinkin yksinkertaisella asialla kuin syömällä. Ei se ole mitään rakettitiedettä.

Tietysti minusta tuntuu vähän haikealtakin ,olenhan ollut hoidon piirissä niin pitkään. Tavallaan myös pelottaa, että mitäs nyt jos romahdan, mitä sitten teen?
Olen kuitenkin jo niin pitkällä, luotto itseeni on niin kova, etten aio enää romahtaa niin alas. Viime keväinen sairaalareissu oli viimeinen, jonka tämän sairauden takia tein, päätin sen jo silloin.

Tällä omalla kokemuksellani haluan muistuttaa teitä, että niillä pienillä valinnoilla on todellakin iso merkitys. Ei se ole vain puhetta. Jokainen itkien alas taisteltu päivällinen ja sydän pamppaillen syöty välipala on pieni, mutta samalla niin iso askel kohti terveyttä.

Äitini lähetti minulle viestin viime viikolla eräs päivä, kun olin todella ahdistunut ja maassa:
"Ei se onnellisuus riipu siitä mitä peilissä on, vaan pikku asioista, kun aurinko paistaa tai kissa kehrää vieressä. Nauti elämästä, sulla on koko elämä ollut hiuskarvan varassa ja sait uuden mahdollisuuden, elä äläkä mieti"